Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


sunnuntai, 13. toukokuu 2012

Pitkästä aikaa

Muutamia kortteja olen tehnyt, mutta en ole saanut niitä tänne blogiin asti laitettua. Kiirettä on pitänyt liikunnan ja työn saralla. Vuoden alussa tehtiin parin kaverin kanssa yhteispäätös, että painoa on pudotettava. Maaliskuun lopussa oli eka tavoite etappi. Tässä kortit, jotka tein heille- molemmille samanlaiset, mutta värit ratkaisivat.

Kuvat väritetty Spectrum Noir tusseilla - eka harjoitus.

Leimakuva on Art Impressionin

Paperit: My Minds Eye Stella Rose- Haze kokoelmasta. Paperikko on nyt alessa.

Mittanauha paperi on Basic Greyn Life of the Party kokoelmasta.

 

Kortti sisältä.

Reunoissa kissansilmämustetta ja Distress Inkiä.

Kortti sisältä 2

Stanssi on Magnolian. Eyelettejä on täällä ja tarrahelmiä täällä. Kissaleimasin on Penny Blackin ja kuva on väritetty Chalkseilla.

maanantai, 26. maaliskuu 2012

Pitsejä

Paperellaan on tullut paljon upeita pitsejä, nauhoja ja leimasimia. Muita uutuuksia kannattaa kurkata täältä.

tiistai, 28. helmikuu 2012

Muffinsseja

Näissä korteissa on paperi edustettuna - yksinkertaista. Paperellaan on tullut taas paljon uutuuksia.

Paperi: Papermanian - Little Cake Shoppe sarjan paperilehtiö . Paperin reunoihin olen sipaissut tapani mukaan kissansilmämustetta.

Tarrahhelmet: Classy red

Korttipohja on kooltaan 5x7 eli 12,7 cm x 17,8 cm isohko.

 

Tässä myös saman sarjan paperit.

Korttipohja:Anita´s A5 =14,8 cm x21 cm eli aika iso.

Reunoissa metallikoristeet - hieman erilainen kukka löytyy täältä. Koristeet olen kiinnittänyt Tacky Gluella.

Kukan sisällä KC:n tarrahelmi - Rose

lauantai, 25. helmikuu 2012

Magnoliahaaste # 89

Poikani halusi myös osallistua haasteeseen. Hän näki pöydälläni tulostetun luonnoksen ja innostui siitä.

tiistai, 21. helmikuu 2012

Magnoliahaaste # 89

Tällä kortilla osallistun tämän viikon haasteeseen.

Kortti sisältä.